Morjenttes! kaipa tännekin pitäisi jotain kuulumisia päivitellä.
Elikkäs mitäs meille nyt sit kuuluu. 8 päivää ois vielä jäljellä ja en jaksais millään odottaa. Vaikka reissu on ollut kaikin puolin mukava niin kyllähän se arki tulee täälläkin vastaan. Ekan viikon olin ihan lumoutuneena ja haltioissani kaikesta, toisella viikolla jo tuntui että olin nähnyt jo kaiken eikä mikään jaksanut innostaa. Suomessa pystyisi kaiken tekemään helpommin eikä normaali arki olisi näin uuvuttavaa. Onneksi tätä ei tartennu yksin kokea vaan oli joku, jolle pystyi jakamaan vähän ajatuksia. Tai no vähän ja vähän, kyllähän me muutamat kilarit ollaan Sannan kanssa toisillemme raivottu. Kyllähän me osattiin ennustaa ja arvella, että jossain vaiheessa alkaa toinen käymään hermoille. Kun on toisen kanssa periaatteessa kokoaika yhdessä, töissä ja kotona, ei pieniltä kinasteluilta vältytä. Onneks me molemmat ollaan ees sen verta järkeviä, että tajutaan kyllä sopia ja ottaa opiksemme. onhan se vähän aina helpottanu kun saa toiselle purkaa ajatuksia kunnolla. Ja nämä meidän maata mullistavat hermoromahduksien aiheethan on luokkaa " oo hiljaa älä niistä kokoajan. Mä nukun." Olin siis kipeenä ekan viikon ja sannaa kävi hermoille mun vuotava nenä. Kysyin just sannalta muistaako se näiden meijän riitojen aiheita ja vastaus kävi: " no en mä jaksa kuunnella ku tyylii puolet mitä sanot. " niin noh. Kiva. Ja ettei kukaan nyt kuvittelis että me täällä koko aika riideltäs niin ei, on meillä ihan kivaakin sillon tällön. Sillon ku sanna nukkuu tai on muuten vaan hiljaa. Noeivaa, vaikka ollaan tosi erilaisia niin ollaan kyllä sopeuduttu tosi hyvin. Ja en ois kyllä uskonu että tää menis näin pienillä riioilla. Kysyin taas sannalta mielipidettä meijän väleistä ja musta kämppiksenä. "Iha hyvi kai ku ei oo vielä tartennu evakkoo lähteä." Koitin aloitella vähän keskustelun tynkää tuon pitsaa mussutavan ja himymiä kattovan ihmisolennon kanssa. " no mitä sä sanna niinku aattelet miten meijä kämppiys on menny? Eiks sua pelottanu ku sait tietää et asut mun kaa? Mitä sä aattelet? No vastaa nyt jotain! Huhuu!". Hetkeks se jopa lopetti syömisen ja kuunteli mua, tai no kuuli varmaan puolet mun puheesta. "No siis, emmä tiiä. No öööö. Ainaki töissä niil on tosi paskat välineet." Nii,  Sitähän mä kysyin, Kiitos.
Vapaapäivät ollaan suurimmaksi osaksi käytetty shoppailemiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Minä lähinnä olen perehtynyt nukkumiseen . Ja mua ärsyttää aivan suunnattomasti kun joku tulee vinkumaan siitä, miten minä vapaani kulutan. " etkös sä kerkee kotonaskin nukkumaan lässynlää ja sillä viissii." Totta kai kerkeän, mä nyt vaan olin ekat viikot kipeänä ja puolikuntosena töissä lääkkeitten avulla, joten ei, mua ei vois vähempää kiinnostaa lähteä kävelemään johonkin kirkkoon vuoren päälle kun mittari näyttää lähemmäks kolmeakymmentä. Oon nukkunu täällä yöni tosi huonosti, heräilen pahimmillaan kymmenisen kertaa yössä millon mihinki. Viime yönä meijän ikkunan alla tapeltiin aamuyöstä, sit naapurit alko tekemään remonttia ja autothan täällä tunnetusti tööttäilee kokoaika ja liikkenne nyt muutekin vähän raivoisampaa mitä suomessa . Ja kun porukka, jotka valistaa siitä miten nun tulisi aikani käyttää täällä, luulee että meillä on ainakin 30 tuntia vuorokaudessa. Koska jos sä käyt töissä, kaupassa, laitat ruokaa, siivoat, syöt, peset pyykkiä, tiskaat ja käyt suihkussa niin sulla pitäisi riittää aikaa myös siihen että maistelet paikallisia ruokia, käyt nähtävyyksissä, tutustut paikkalisiin ihmisiin ja saat uusia ystäviä, käyt kattelemassa maisemia ja rapsuttelemassa puluja. Siis joo, nutta kun pitäisikö ne samat nähtävyydet ja maisemat nähä joka päivä? Eikö kerta riitä vai pitääkö ne nyt varmasti saaha pinttymään jotenkin verkkokalvoille, ettei ne vaan unohtuisi? Olen kyllä kerennyt kaikki ylläolevat kokemaan (paitsi puluja en ole rapsutellut) vaikka olenkin vapaapäiviäni viettänyt netflixin ja nukkumisen parissa suurimmaksi osaksi. ja voin luvata, että näiden 6 työpäivän jälkeen kun mulla tulee vapaat, ni mä en nosta persettäni sängystä en millään. En käy kyllä niitä pulujakaan rapsuttelemassa. Näille vapaapäivien ajantuhlauksesta valittajille myös tiedoksi, että ollaan me käyty barcelonassakin ja ratsastamaankin olin lähdössä, mutta meillä täällä on sellanen pieni velvoite, nimeltä työnteko, joten en jokaiseen menoon pääse mukaan. Kyllähän se minulle olisi fine jos ei töissä tartteis käydä vaan sais lomailla koko kuukauden, mutta eihän se elämä sillä tavalla pyöri. Ja jos pyöris, lomailisin kyllä pidempääkin kuin kuukauden. Mutta joo, tämän ihanan raivoamis postauksen ja miljoonien kirjoitusvirheiden jälkeen, joita en todellakaan jaksa korjata enkä jaksa ajatella minkäänlaista kirjoitusoppia, alkaa mun päivän parashetki eli nukkuminen. Aion siis rueta nukkumaan enkä käppäilemään la seu vellaan. Pus. -Moona